Maaliskuu, Rumko

RUMKO OY | MAALISKUU 2017

Anne yrittää konepajalla

Kurikan kaupungin yritysasiamies hyppää vuoden 2017 aikana konkreettisesti yrittäjän saappaisiin. Anne yrittää –tempauksen ideana on, että yritysasiamies tekee yrittäjän kanssa yhdessä töitä päivän ajan ja oppimista tapahtuu puolin ja toisin.

 

Helmikuun Anne yrittää –päivästä on ehtinyt kulua jo reilusti yli kuukausi, kun hyppään Reijo Udeliuksen saappaisiin. Reijo on aloittanut yrittäjäuransa jo 1990-luvulla, joten saan oppia pitkän linjan metallialan ammattilaiselta. Rumko on CE-merkittyjen metallirakenteiden valmistaja ja asentaja, joka työllistää seitsemän vakituista työntekijää Kurikan Jalasjärven Ilvesjoella.

 

Aamulla tartutaan saman tien toimeen. Käymme läpi aamurutiinit ja Reijo haluaa, että kerron näkemykseni toimintatapojen tehostamiseen. Kyselen, ehdotan ja kyseenalaistankin, kunnes alamme puhua samaa kieltä. Haasteiden ydin on kasvamisen hallitseminen, joka vaatii prosessien ja tapojen uudistamista. Kerron mahdollisista yritystuista, mutta Reijo on jo tarttunut solmukohtiin konsultin kanssa.

 

Toimistolla Reijo antaa tarjouspyyntöpaperit minulle ja toimiston Ainolle. Alamme laskea tarjousta rakennusliikkeelle pesupaikan ritiläsyvennyksestä. Kuvat ovat minulle hepreaa, mutta Aino näyttää varastoluettelosta mitä mikäkin tuotekoodi vastaa. Paperit saadaan valmiiksi ja siirrymme Reijon kanssa miettimään taas tulevaa. Tarpeita on nosturin hankintaan ja tuotekehitysprojektiin, joten puhun Reijon ympäri ja päätämme lopulta ottaa yhteyttä ELY-keskuksen asiantuntijaan. Vakuuttelen Reijolle, että yritystukien mahdollisuudet kannattaa aina kartoittaa ja apuakin on saatavilla paperitöistä huolimatta.

 

Lounaan nautimme Juustoportilla, jossa puheenaiheet koskettavat koko elämän kirjoa. Terveys ja perhe ovat lähellä Reijon sydäntä. Välillä kuitenkin tuntuu, että yrittäminen vie liikaa aikaa läheisiltä –niin Reijon kuin monen muunkin yrittäjän. Silti yrittäminen on Reijolle elämäntapa, eikä toiselle töihin meneminen ole tullut mieleen enää vuosikausiin. Mielenkiinnosta utelen, mikä sai ilmoittautumaan mukaan Anne yrittää –tempaukseen. Mietintätauon jälkeen yrittäjä toteaa, että haluaa tuoda kaupungille esille, että sivukylissäkin on isoa yritystoimintaa. Myös uudet näkemykset ovat aina tervetulleita.

 

Pohjalaisen Yrittäjän toimittaja Pirjo Latva-Mantila tulee visiitille iltapäivällä. Jutustelun jälkeen Pirjo kysyy, että joko osaan hitsata. Reijon saappaat eivät ole enää vuosiin seisoneet hitsaushommissa, joten tänään minun työkengät seuraavat hitsausta vain turvallisen välin päästä.  Siirrymme tuotannon puolelle ja käymme katsomassa miehiä työn touhussa. Työn alla on tällä hetkellä metallituotteita muun muassa Nokialle Prisman työmaalle ja Vantaalle Lindströmin uudelle pesulalle. En malta olla kapuamatta trukin rattiin ja Reijoa se naurattaa. Kuvassa ei tosin näy, etten sillä metriäkään päässyt ajamaan -vaatiihan sekin oman korttinsa. Tämän lähemmäs tuotannollisia töitä en taida tänä päivänä päästä.

 

Päivän lopuksi Reijo tuskastelee byrokratiaa ja toteaa: taidanpa ostaa lampaita. Päivän aikana syntyneen sisäpiirihuumorin saattelemana kiitän Reijoa päivästä ja opeista. Nyt on taas yhtä kokemusta rikkaampana hyvä jatkaa kohti kevättä.

 

Kevätkauden Anne yrittää -hakuun ilmoittautui 35 yritystä, joista arvottiin tammi-kesäkuun työpaikat. Toukokuussa haku jatkuu heinä-joulukuun työpaikoista. 

JURVAN ASUSTE | HELMIKUU 2017

Anne yrittää kauppiaana

Kurikan kaupungin yritysasiamies hyppää vuoden 2017 aikana konkreettisesti yrittäjän saappaisiin. Anne yrittää –tempauksen ideana on, että yritysasiamies tekee yrittäjän kanssa yhdessä töitä päivän ajan ja oppimista tapahtuu puolin ja toisin.

 

Ulkona on pakkasta -15 astetta, kun ajelen kohti Jurvan Asustetta. Toisesta Anne yrittää -päivästä näyttää tulevan aurinkoinen. Olen tavannut Aino Antilan kerran aiemmin yrittäjäjuhlassa, kun hänet valittiin Jurvan vuoden 2016 yrittäjäksi. Muistan hänet sieltä hyvin lämminhenkisenä persoonana, joten en juurikaan jännitä päivää.

 

Heti ensi minuuteilla selviää, että olemme molemmat erittäin puheliaita ja nauravaisia. Se ilmenee hyvin siitä, että vasta viisi minuuttia ensitapaamisesta, keskellä puheensorinaa huomaamme sanoa käsipäivää:

 

”Ai niin, siis minä olen Aino. Ja tuo tuolla on Peppi, labradorin ja villakoiran sekoitus”, kauppias esittelee lähimmät työtoverini.

 

Aamukahvien ja Pepin rapsutuksen jälkeen ihastelen hämmästellen tuotevalikoimaa: vaatteita, alusasuja, asusteita, lankoja, kankaita ja kodin tekstiilejä. Merkkejä on laidasta laitaan, kuten Finlaysonia, Nansoa, Zezea, Triumphia, Sloggia ja Brandtexia. Nopeasti käyn rekkejä läpi ja siirryn sovituskoppiin –pitäähän myyjällä olla oman liikkeen vaatetta päällä!

 

Aino kertoo, että kevätuutuudet odottavat takahuoneessa esille laittoa. Sitä ennen kiertelen ja katson ulkopuolisen silmin, miten siirtelisimme rekkejä ja pöytiä. Nurkassa huomaan kauniin, valkoisen piirongin.  Se on saatava paraatipaikalle, joten tuumasta toimeen. Aino antaa minulle vapaat kädet, joten asettelen neuleet, huivit ja sukat sulavasti samaan sommitelmaan.

 

Päivän aikana käy ilmi, että Ainon äiti on perustanut yrityksen jo 1950-luvulla ja Aino on siirtynyt yrittäjäksi 1980-luvulla. Ajat ovat muuttuneet ja kivijalkamyymälän haasteena ovat muun muassa verkkokaupat. Onneksi asiakkaat ovat lojaaleja ja tänä päivänä ymmärretään, että ellei rahoja jätä kotikylään, ei voida odottaa palveluiden pysyvän loputtomiin.

 

Yksinyrittäjiä on Kurikassa huomattava määrä. Aino kertoo, että muiden yrittäjien tapaaminen ja kuulumisten vaihtaminen antaa työhön paljon. Vaikka työtä tehdään yksin, pitää olla tukiverkosto, joka mahdollistaa myös uusien tuulien hakemisen maailmalta. Samalla mieli lepää ja vapaapäivän jälkeen asiat näkee taas hitusen verran toiselta kantilta.

 

Ovi käy ja yllättävän moni asiakas on itsellenikin tuttu. Pääsen esittelemään uutuuksia ja ehdottamaan paitavaihtoehtoja. Verhokangasta mittaan asiakkaalle moneen kertaan, kun en malta keskittyä ja olla hiljaa. Tuttu asiakas nauraa, että keskittyisinköhän yhtään paremmin, jos kyseessä olisi minulle vieras asiakas. Lopulta Aino vielä tarkistaa mitat ja antaa leikkausluvan. Onneksi kuviossa on selkeä viiva jota seurata, ettei seuraava asiakas saa valmiiksi epäsymmetristä verhokangasta.

 

Eräs asiakas tulee ensi kertaa, kun oli nähnyt Instragramissa maininnan tempauksesta. Siitä saamme hyvän syyn sosiaalisen median viilaukseen. Teemme Facebookiin uuden kansikuvan ja julkaisemme päivityksen. Muokkaamme myös hinta- ja alennuskyltit liikkeen tyyliin sopiviksi ja tarkistamme, että Googlesta löytyy oikeat tiedot. Sovimme, että muistutan Ainoa vielä keväämmällä maksuttomasta Formun some-illasta. Siinä tohinassa huomaamme, että pian on aika sulkea liike. En ehtinyt jättää kädenjälkeäni näyteikkunaan, mutta muuten tunnen, että päivä oli meille molemmille erityisen tärkeä. Minä annoin palan itsestäni ja sain takaisin monin verroin enemmän.

 

Jurvan Sanomat: Anne kuunteli ja ratkoi Ainon arkisia pulmia 
www.jurvansanomat.fi/uutiset/online-uutiset/anne-kuunteli-ja-ratkoi-ainon-arkisia-pulmia-1.2218587  

 

Kevätkauden Anne yrittää -hakuun ilmoittautui 35 yritystä, joista arvottiin tammi-kesäkuun työpaikat. Toukokuussa haku jatkuu heinä-joulukuun työpaikoista. 

KOSKENOJAN TILA | TAMMIKUU 2017

Anne yrittää maatilalla

Kurikan kaupungin yritysasiamies hyppää vuoden 2017 aikana konkreettisesti yrittäjän saappaisiin. Anne yrittää –tempauksen ideana on, että yritysasiamies tekee yrittäjän kanssa yhdessä töitä päivän ajan ja oppimista tapahtuu puolin ja toisin.

 

Kello soi neljältä ja herään välittömästi. Kimpsut kasaan ja kohti Jalasjärven Luopajärveä. Navigaattori näyttää 26 kilometriä ja taivas on pilvetön, täynnä tähtiä. Ensimmäinen Anne yrittää -päivä jännittää.

 

Koskenojan tilan yrittäjä Liisa Vuorela odottaa pirteänä ja toivottaa tervetulleeksi. Tila on Liisan miehen Juhan kotitila, jossa Liisa on vaikuttanut vuodesta 1994 lähtien. Perheeseen kuuluvat Liisan ja Juhan lapset, 14-vuotias Matleena ja 16-vuotias Santeri. Arkeen kuuluu myös tiiviisti naapuri, yhteistyökumppani Jari Pentinmäki ja hänen 15-vuotias poikansa Sameli. Tilan töitä tekevät myös Tommi Valkama ja Vesa Hietala, molemmat oman kylän miehiä.

 

Ja sitten asiaan: haalarit niskaan ja oikean kokoiset saappaat jalkaan. JP-Kunnallissanomien Terhi Rintala on tullut tekemään juttua lehteen, joten kolmen naisin voimin siirrymme juottamaan vasikoita. Terhi kysyy, onko maatalous minulle tuttua. Lasketaanko vasikan silittely tädin tilalla lapsuudessa, siellä samassa paikassa, jossa serkun kanssa nimesimme villikissoja kirosanoin? Vastaan, että tavallaan on, mutta ei sitten kuitenkaan. Puolitoista tuntia menee siivillä, söpöjä vasikoita juottaessa ja kuivikkeita heitellessä. Tässä vaiheessa muistan senkin, että nuorena kuvailin isälleni, että “onko meillä sitä haravan näköistä lapiota?”. Hymyillen pakotan itseni muistamaan, että kyseessä on talikko.

 

Jatkamme aamua ison navetan puolella. Liisa kertoo tilan tarinaa ja neuvoo talon tavoille. Välillä otan harppauksella sivuaskeleen, etten ole tiellä. Lehmät ovat leppoisia, ja varsinkin Kuula-niminen kaunokainen hakeutuu lähelle. Pikkuhiljaa rohkaistun kyselemään samoja asioita uudelleen, kunnes ymmärrän. Mikä onkaan umpilehmä? Miksi tuo on yksinään tuossa erottelukarsinassa? Ketä olikaan tuolla puolen ruokintapöytää? Aamiaiseen mennessä olen saanut vastauksia kysymyksiin, takakierto on lypsetty ja parret siivottu. Mahtava tunne, kun voin olla jotenkin avuksi!

 

Päivän työt jatkuvat ja aika kuluu kuin siivillä. Lypsyrobotit Harri, Jaakko, Simo ja Jorma pestään päivittäin ja käytäviä huuhdellaan pitkin päivää. Siisteyteen kiinnitetään jatkuvasti huomiota. Ennen Juhan kattamaa lounasta Liisa näyttää koneelta robotin T4C -ohjelmaa, josta löytyy kaikki mahdollinen tieto: tuotetun maidon määrät, ohikulut, lypsymäärät, nimet ja numerot, siemennykset, poikkeavuudet… muokattavien raporttien myötä saatavaa tietoa voi hyödyntää miten kukin tila parhaakseen näkee. Saatavilla olevista raporteista huolimatta selvästi tärkein työkalu on vaisto ja tarkkailu. Tilalla on noin 200 lehmää ja vuonna 2016 tilan jokainen lehmä tuotti keskimäärin 11 200 kilogrammaa maitoa, joten kyseessä on merkittävän kokoinen tila.

 

Pitkin päivää koen suurta onnistumisen tunnetta siitä, että tämä on juuri oikea tapa päästä sisälle yrityksiin ja oppia uutta. Seuraan innolla Liisan tapaa työskennellä ja kuuntelen herkällä korvalla yrittäjän arkea –puheista saan käsityksen investointien mittavuudesta, yhteistyön tärkeydestä ja laaja-alaisesta osaamisesta. Päivän kokemuksen perusteella minun silmissäni maatilayrittäjä on samaan aikaan teknologia-asiantuntija, eläinlääkäri, talousnero, EU-byrokratian osaaja, siivooja, työnantaja, kokki, verkostoituja ja vanhempi. Ja laulaja, siitä Liisa tykkää!

 

Tilalla näkyy lean-ajattelu: tavaroilla on tietyt omat paikkansa ja asioilla on selkeät rutiinit. Puhumme päivän aikana myös tulevasta Maito-Kurikka –hankkeesta, jossa maitotilat kehittävät johtamisvalmiuksiaan. Aihe on ajankohtainen, sillä onhan Kurikka on maidontuotannoltaan Etelä-Pohjanmaan suurin maatalouspitäjä ja yksi suurimmista myös valtakunnallisesti.

 

Päivän aikana lauseissa vilisee usein yhteistyö ja tukiverkosto. Liisa ja Juha tekevät tiiviisti yhteistyötä muun muassa Jukka ja Pauliina Mettälän, Jari ja Tuula Pentinmäen sekä Sofia ja Marko Heikkilän kanssa. Muut tilalliset ovat tärkeitä linkkejä arjessa, mutta myös vapaa-aikaa vietetään yhdessä – milloin opintomatkoilla, milloin Provinssissa. Kiitosta saa myös lomituspalvelut, jonka hyvät ja luotettavat lomittajat ovat korvaamaton apu tilallisille.

 

Päivän päätteeksi mieleen nousee väistämättä selkeä ajatus siitä, että täällä tilalla kukaan ei ole “vain töissä”. Liisa, Juha ja työntekijät istuvat saman pöydän ääressä aamiaisella, lounaalla ja päiväkahvilla. Samassa pöydässä murehditaan välillä​ Trumpia, välillä taas naureskellaan lasten tempauksille. Minun silmissäni se on sellaista ennen vanhaan -yhteisöllisyyttä, jota soisi tänä päivänä näkevän enemmänkin. Minuun tekee myös vaikutuksen isäntäperheen tahto avata ovet kiinnostuneille. Tila ottaa vastaan erilaisia ryhmiä tutustumaan nykyaikaiseen maidontuotantoon, jotka luovat erityisesti lapsille läpielämän kestäviä muistoja. Vierailijoita varten on rakennettu oma ylätasanne, josta on näkymät koko navettaan. 

 

Iltapäivällä istumme vielä kerran saman pöydän ääreen. Annan Liisalle ja Juhalle diplomin kiitoksena avoimuudesta ja yrittäjäasenteesta, kun ottivat minut lämpimästi vastaan oppimaan uutta. Lupaan tulla uudelleen, ehkäpä jo kesällä tuomaan veljenpoikaa vasikanjuottohommiin. Kotimatkalla mietin päivää ja huomaan, ettei Liisa kertaakaan päivän aikana sanonut poikkipuolista sanaa. Ei kuntaliitoksesta, ei mistään. Mitä nyt vähälumiset talvet ja pimeät päivät saisivat jäädä vähemmälle, mutta niitä ei nyt lasketa. Kaikesta päätellen onnellisella tilalla asuu tyytyväisiä ihmisiä – ja lehmiä.

 

Kevätkauden Anne yrittää -hakuun ilmoittautui 35 yritystä, joista arvottiin tammi-kesäkuun työpaikat. Toukokuussa haku jatkuu heinä-joulukuun työpaikoista.